
Ihana on se hetki, kun pentu saapuu kotiin. Pulla
tuli aivan vähän aikaa sitten - tapaninpäivänä,
Laura Pulkin elämään tasan 12 viikon iässä
Jellonan kissalasta Teiskosta. Pullalla on myös
omat kotisivut, joissa pääsee lukemaan
kuulumisia. Laura kertoi myös meille Pullasta
tulemisesta.
Pienestä asti olen himoinnu maine coonia. Se
kun on niin villin näköinen ja sitten on sen koko,
tassut ja kuono. Ja pitkäkarvaisesta tykkään
myös. Yhteensä ulkonäkö ja luonne on niin
mainiot.
Pulla tuli tapaninpäivänä
Kuvassa ihana Jellonan Beautiful Sin eli Pulla.
Kasvattaja Annika Rämö, Jellonan
Kissanpäiviä ja koiranunta 1/2007
Maine coonkin on pieni syntyessään. Vielä nyt Pulla
löytää helposti rauhallisen piilopaikan päiväunilleen.
EC Luna-Purr CorleoneCoonzales eli Tikru, omistaja Katja
Hintikka, kasvattaja Kata Kauppinen, Luna-Purr.
Maine coon on itsenäinen puuhastelija joka tulee silloin,
kun haluaa, päättää sen itse, mutta sitten on tosi
seurallinen. Pullakin on hirvittävän sosiaalinen ja
ihmisrakas. Ja kun haluaa leikkiä, niin siinä on oksat
pois, hiiret lentää ja mennään. Pulla myös juttelee tosi
paljon ja sitten siinä vuoron perään vastataan.
Purr mjau, nyt mä haluan leikkiä ja eri asioista ilmottaa
vähän eri tavoilla. Jos haluaa jotain, niin tulee suuri
parkasu, että nyt minulle.
Minulla ei ollut ennemmin kokemusta ihan
sisäkissoista ja sillä vähän mietittiin, että mitähän tästä
tulee. Kaikki on kuitenkin mennyt hienosti. Pulla on
jo oppinu sanan ei, eikä ole tarvinnnu nostella
verhoista pois tai mitään semmosta. Kauheesti vaan
haluais leikkiä.
Meillä ei ole muita lemmikkejä, mutta ollaan nyt mietitty
Pullalle leikkikaveria, jos jostain löytyis toinen kissa
kaveriksi. Päivät kun Pulla joutuu olemaan ihan yksin.
Töistä kun tulee, niin huomaa, että täällä on nukuttu
pitkä päivä. Välillä menee kaksikin tuntia, että Pulla
rauhottuu.
Meidän yläkerrassa asuu kaksi pientä koiraa ja kun
niiden ääniä kuuluu, niin Pulla kattoo kattoon ja näyttää
ajattelevan, että kun tuonne pääsis leikkimään.

