



Kaksistaan asutaan avomiehen kanssa ja niin kauan
kaikki on hyvin, kun vaan toinen on näkyvissä.
Sitten jos ollaan molemmat pois näkyvistä ja vaikka
ovi välissä, niin alkaa kauhee volina ja raapiminen.
Kissanpäiviä ja koiranunta 1/2007
Valjaita on sovitettu päälle. Meillä kun ei ole
mahdollisuutta tehdä mitään pihahäkkiä, niin on
ajateltu, että sillä tavalla pääsis sitten valjaissa ulos
ja saamaan virikkeitä. Hyvin Pulla antaa jo valjaat
laittaa, mutta kun ajateltiin, että viedään parvekkeelle
niissä valjaissa, niin ei suostunu tulemaan ollenkaan.
Taisi olla liian kylmää.
...Pulla tuli tapaninpäivänä
Elämä on muuttunu sillä tavalla, että ei tarvi kotona
ollessa miettiä mitä tekis. Kyllä Pulla on meidän
sellanen silmäterä, että ties vaikka hemmoteltais
ihan liikaa. Jossain on sanottu, että kissan
silittäminen laskee verenpainetta. Meillä taitaa
molemmilla olla pian alipainetta.

Pulla ei ole kasvatukseen, mutta Pirkanmaan
näyttelyyn lähdetään katsomaan, että minkälaista
kissanäyttelyssä on. En oo ikinä ennen
kissanäyttelyssä käyny, mutta kasvattajan mukaan
siellä on hyvä puhua kissoista. Kasvattaja on kans
luvannu, että tulee auttamaan valmisteluissa.
Ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Pulla on kaikkea mitä
toivottiin ja vielä paljon enemmän.
Pullalla on aivan erityinen tapa nukkua. Ensin pieni
kissaneiti nukkuu siististi keräällään, mutta kääntyy
pian selälleen ja laittaa tassun naaman päälle. Taitaa
Pulla nähdä makeita unia.

Pullasta näkee jo, että aivan pienestä kissasta ei ole
kyse.
Kiitoksia Laura haastattelusta. Tämä kurkistus
Pullan elämään ei varmasti helpota kenenkään
cooni kuumeesta kärsivän houkutusta.
Kissaroduissa on suuria eroja kokonsa ja luonteensa
puolesta ja täsmälleen sama pätee kanirotuihin.
On pieniä kääpiökaneja, mutta myös jättikanirotuja,
jotka ovat yhtä suuria kuin suurimmat kissarodut.
Lemmikkikissojen jättiläisistä kanien maailmaan
Vertailun vuoksi voisin mainita, että seuraavan
kanimaailma -jutun ranskanluppa on hyvin lähelle
saman kokoinen kuin Kissanpäiviä ja Koiranunta
lehden toimittajakissa Jimi, joka on siperiankissa.