4. Puro sanoi puli, puli
Isäntä hioi koneella puutasoa hiekkalaatikon lähellä. ”Eihän tässä metelissä edes kuule mitään”, herra Kattila yritti huutaa kastelukannulle. ”Mitä? Ei tuule itään”, kastelukannu ihmetteli ja sai samassa hiekkapilven silmilleen, kun pikkuautot kaahasivat sen edestä. Kastelukannu sattui seisomaan juuri kilparadan kurvin kohdassa ja Tommi vain kannusti autoja ajamaan kovempaa.
”Ja Marcus Grönholm ottaa kärkipaikan, mutta Kimi Räikkönen painaa kaasua yhtä lujaa”, kuului tiukka selostus. ”Höh, eihän ne aja kilpaa samassa sarjassa”, Miia kommentoi asiantuntevasti hiekkalaatikon reunalta. ”No joo, mutta ne on parhaita ja vois ne ajaa aavikkorallia”, Tommi kaasutti seuraavan kierroksen entistäkin kovempaa.
”Kuule, mä tiedän mitä tehdään”, Tommi kurvasi autot parkkiin. ”Tässä on liian kuuma, mutta purolla ois hauskaa”, hän nyökytteli varmana. ”Ai, mutta ei me sinne voida mennä”, Miia vähän protestoi. ”Ei kerrota missä ollaan. Minä menen jo. Tuo sinä hetken päästä leluja”, Tommi virnisti ja pinkaisi purolle päin.
”Ei kyllä pitäisi”, Miia epäröi, mutta keräsi kuitenkin sylinsä täyteen tavaroita, vilkaisi varovasti isän touhuja ja lähti Tommin perään. ”Hae lisää, jos haluat. Minä sain tuotua nämä”, Miia tiputti maahan ensin kaivurin, joka roikkui kauhasta hänen sylissään. Kaivuria seurasi kattila, sanko ja sangon sisällä lapio. ”Kyllä nuo riittää. Täällä on pari lautaa ja muuta”, Tommi nosti jo lautoja puron yli sillaksi. ”Vau, mikä leikkipaikka”, Miia ihasteli. ”Joo, mutta otetaan kengät pois”, Tommi neuvoi ja veti sukkia jalastaan. ”Onneksi on shortsit, niin ei lahkeetkaan kastu”, hän taputti paljaita polviaan.
Lapset hyppivät purossa ja loiskuttivat vettä lelujenkin päälle. Kaivuri koitti peruuttaa kauemmas, mutta Tommi nosti sen pehmeälle mättäälle puron keskelle. ”Täytyy ruopata väylä syvemmäksi, niin veneet voi kulkea tältä puolelta”, Tommi upotti kaivurin kauhan pohjamutaan. ”Aaapuaa”, kaivuri kauhisteli, mutta ei voinut muuta kun nostella liejua viereensä. ”En tykkää tästä ollenkaan”, kaivuri tasapainoili ja yritti olla tipahtamatta saareltaan.
”Tommi tuolla on sudenkorentoinen”, Miia huomasi veden yläpuolella kaartelevan upean hyönteisen. ”Aika hieno. Pitäis olla haavi, että sen saisi purkkiin”, Tommi totesi. ”Eikä! Sitä ei laiteta mihinkään purkkiin”, Miia käänsi Tommille selkänsä ja seurasi sudenkorennon matkaa. Se lenteli edestakaisin ja syöksähti kerran niin alas, että melkein kosketti veden pintaa.
”Hei tuolla kimaltelee jotain”, Miia katsoi veteen juuri sillä kohdalla, missä sudenkorento oli tehnyt syöksynsä. Tommikin tuli katsomaan. ”Ehkä se on kultaa”, hän tuumaili. ”Joo. Minusta tulee kullanhuuhtoja”, Miia hihkaisi ja juoksi loiskien nappaamaan herra Kattilan ja lapion mukaansa. Sillä kohdalla vesi oli aika syvää ja Miia meni polvilleen puron penkereelle. Lapiolla hän yletti pohjaan asti ja kauhaisi sieltä mutaa, jonka laittoi kattilaan.
”Anna minä huuhtelen”, Tommi nykäisi kattilaa Miian sylistä. ”Etkä. Tämä on minun juttu”, Miia kiskaisi takaisin. ”Hei, mä osaan paremmin”, Tommi intti. ”Kyllä minä osaan”, Miia huusi ja kattila keikkui lasten välissä sinne tänne. ”Päästä irti”, Tommi komensi ja kiskaisi kattilaa oikein kovasti, mutta Miia ei irrottanut, vaan keikahti kattilan kanssa puroon. Herra Kattila räpytteli silmiään sameassa vedessä ja pidätteli hengitystään. Hän tunsi, miten käsi irrotti otteensa ja jalka potkaisi sen puron syvimpään kohtaan.
”Äääää. Äitiii. Ääää. Vaatteet on ihan mutaa täynnä. Äääää”, Miia huusi niin kovaa, että se kuului puron pohjalle asti. ”Lopeta, ole hiljaa. Me ei saada tulla ikinä tänne, jos äiti näkee mitä tapahtu”, Tommi yritti, mutta eihän se onnistunut ja muutenkin oli myöhäistä. Emäntä tuli kovaa vauhtia juosten kohti puroa. ”Mitä ihmettä te teette. Mehän sovittiin, ettei tänne tulla leikkimään. Puro on vaarallinen, siihen voi vaikka hukkua. Ja mitä Miialle tapahtui”, emäntä nappasi likomärän tytön syliinsä.
”Äääää. Tommi vetäsi minut puroon”, Miia itki. ”Ja minkäs takia sinä olit täällä”, emäntä kysyi. ”No kun Tommi pakotti”, Miia niiskutti. ”Enkä pakottanu. Ite tulit perässä”, Tommi tulistui. ”Jaahas. Molemmat luvattomilla teillä. Niinpä tietysti. Nyt mennään vaihtamaan kuivat vaatteet ja Tommi tulet myös”, emäntä ilmoitti ja lähti viemään lapsia sisälle.
”Missä herra Kattila on”, sanko kysyi, kun meteli hälveni. ”Tuota, tuolla puron pohjalla”, vastasi kaivuri vaisusti. ”Apua, miten se saadaan sieltä pois”, lapio hätäili ja koitti kurkistella puron pohjalle. Siellä herra Kattila yritti vuorostaan nähdä mitä pinnan yläpuolella tapahtui. Se alkoi hihittää. Kaikki näytti niin vääristyneeltä ja värit vaihtelivat veden liikkeiden mukaan. Puron vesi oli hiljalleen kirkastunut ja herra Kattila näki hyvin ympärilleen veden alla. Siellä oli oksia, kiviä ja tietysti pehmoista mössöä pohjalla. Lisäksi aivan kattilan vieressä mudasta pilkotti jotain pyöreää ja kiiltävää. Erikoista. Aika ei tullut ollenkaan pitkäksi, kun katseli uutta ympäristöä.
Aivan kuin pinnan yläpuolelta kuuluisi puhetta. Muuta herra Kattila ei ehtinytkään ajatelle, kun käsi ojentui kohti ja kiskaisi hänet ylös vedestä. ”Isä täällä se on”, Tommi näytti kattilaa. ”No hyvä että löytyi”, isä keräsi syliinsä muut lelut. ”Viedään nämä takaisin. Mutta saat kyllä luvata, että ette enää tule tänne”, isä vaati. ”Joo, ei tulla”, Tommi lupasi, mutta jatkui supattaen, ”vitsi se aarre jäi puron pohjaan. Täytyy hakea huomenna”.
”Missä te olette olleet”, kastelukannu kysyi heti, kun he pääsivät hiekkalaatikkoon. ”Purolla tai siis purossa, jos herra Kattilasta puhutaan”, kaivuri kertoi. ”Miten niin”, yksi pikkuautoista pysähtyi kuuntelemaan. ”No Miia lenti puroon ja minä samalla”, herra Kattila kertoi. ”Älä narraa”, kastelukannu nyrpisti pitkää nenäänsä. ”Et sinä ole edes märkä”, se arvosteli. ”No en ole, kun aurinko jo kuivasi”, herra Kattila ihaili puhtauttaan.
”Miltä tuntui olla veden alla”, kastelukannu uteli. ”Aika viileä olo. Upeat maisemat. Ehkä päästään purolle huomennakin. Ruoppaus jäi kesken ja siellä pohjassa oli jotain mielenkiintoista”, herra Kattila pohti innoissaan. ”Mitä, haluatko uudestaan puron pohjalle”, kaivuri hämmästeli. ”Ei se nyt niin paha juttu ollut”, herra Kattila myhäili ja kaivuri pudisteli päätään, ”Omituinen kattila”.
Kukaan seikkailijoista ei pistänyt pahakseen, että he saivat olla loppupäivän rauhassa rakkaalla hiekkalaatikolla ja kertoa tarinoita tapahtumista kateellisille pikkuautoille ja varsin kastelukannulle, joka halusi aina olla siellä mistä löytyi vettä. ”Ehkäpä tosiaan huomenna”, mietti herra Kattila. ”Mutta minä kyllä nukun nyt. Uiminen väsyttää”, se haukotteli leveästi ja alkoi saman tien kuorsaamaan.
Unessa Herra Kattila nosti Miian ja Tommin kanssa aarteen puron pohjalta. ”Hahaa, katsokaa mitä saatiin”, hän huusi puron reunalla katsoville leluille ja hyppäsi takaisin uimaan. Se ei uponnutkaan, vaan lähti ajelehtimaan veden mukana ja näki ympärillään ihmeellisiä asioita.
© 2008 Outi Parkatti | Design by Andreas Viklund