
18
Niksipalsta: Vinkeistä vaaria
2. Toinen niksi on sekä koirien että kissojen
omistajille ja sopii sekä nuorille, että
vanhemmille lemmikeille. Pitääkö lemmikkisi
harjaamisesta? Yllättävän monet joutuvat
vastaamaan, että ei pidä. Asian voi muuttaa
ottamalla harjaamisen jokailtaiseksi tavaksi
siten, että siitä saa aina palkinnon. Harjaaminen
ei tässä tarkoita pitkää harjaustuokiota vaan
esimerkiksi muutamia vetoja kerrallaan, joista
aina palkitaan. Ennen pitkää lemmikkisi tulee
harjan kolahduksesta paikalle odottamaan
harjaamista ja palkitsemista. Tästä tavasta
tulee hauska leikki ja jokapäiväinen hellittelyhetki.
Tämä toinen vinkki muuten toimii. Jimi ei pidä
pätkääkään harjaamisesta. Viikon harjoittelun
jälkeen saan kuitenkin jo kehräykset, kun harjaan
karstalla kaulalta rapsuttaen. Pikkuhiljaa olen
lisännyt mukaan harjanvetoja sieltä täältä ja aina
lopuksi seuraa pieni namipala. Ehkä emme
olekaan toivottomia harjaamisessa.
3. Vilkas lapsi ja iltaisin riehuva kissa. Jos
lapsellasi ja kissallasi on illalla paljon ylimääräistä
energiaa, niin anna lapselle esimerkiksi naru, jonka
päähän on sidottu paperitollo ja ehdota kissan
leikittämistä. Aivan varmasti alkaa melkoinen meno,
kun lapsi kulkee edellä ja kissa perässä. Kun antaa
kaksikon riehua sopivaan aikaan tällä tavalla vaikka
15 minuuttia ja sitten aloittaa rauhallisesti nukkumaan
menemisen, niin sen jälkeen nukahtavat kiltisti sekä
kissa että lapsi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Toki myös rauhoittavat "iltarituaalit" ovat tämän niksin
kanssa tarpeen.
Tuo mainittu narun perään solmittu paperitollo on
hyvä esimerkki vanhasta ja erittäin toimivasta vinkistä.
Aivan yhtä hyviä leikkivälineitä ovat erilaiset tyhjät
paperirullat, joiden sisälle laitetaan namia ja päät
rutataan niin, että lemmikki joutuu tekemään töitä
saadakseen herkkupalansa.

Vaikka idea oli tuttu ja tehokas,
niin täytyy myõntää, että meillä
tätä ei ole usein käytetty.